11.9.2017

Fuksiviikot

Sanotaan, että opiskeluaika on ihmisen parasta aikaa enkä voi kyllä olla eri mieltä tämän väitteen kanssa. Tai no, vastahan tässä on fuksiviikot takanapäin, että ehtiihän se mieli muuttua vielä monta kertaa kun päästään pureutumaan siihen itse opiskeluun...

Fuksiviikoiksi kutsutaan siis fuksien eli meidän yliopistouransa aloittavien kahta ensimmäistä kouluviikkoa, jolloin tarkoituksena on tutustua toisiimme, sekä kouluun ja yliopistomaailmaan ylipäätänsä. Ja tietenkin tärkeänä osana myös siihen juhlakulttuuriin ;)

Ensimmäinen fuksiviikko alkoi oikeastaan jo edellisen viikon lauantaina Back 2 Uni -bileillä, jolloin tavattiin jo ensimmäistä kertaa tutor-ryhmien kesken ja tutustuimme muihin kylterifukseihin tanssimisen ja hauskanpidon merkeissä. Varsinaisesti ohjelma alkoikin sitten maanantaina ja tuolla ensimmäisellä fuksiviikollahan ei ollut vielä lainkaan varsinaista koulua, vaan vain lähinnä kaikenlaisia tapahtumia, tervetuliaisluentoja sekä käytännön asioiden, kuten kurssi-ilmoittautumisten hoitamista.

Maanantaina yliopistoelämä startattiin sillä tervetuliaisluennolla ja illalla luvassa oli ensimmäisen illan bileet eli I Love Mondays. Tiistaina vuorossa taasen oli fuksiolympialaiset yhdessä teekkarifuksien kanssa. Olympialaisissa siis suoritimme erinäisiä rasteja ryhmissä ja lopuksi kokoonnuimme kaikkien kiltojen kanssa hiekkakentälle kisaamaan eri lajeissa kiltojen kesken. Keskiviikosta minulla sen sijaan ei ole suurta muistikuvaa eikä kalenterikaan kerro tuosta päivästä kummoisia, mutta ainakin viikon ainoan lenkin muistan tehneeni tuolloin ja kai meillä taisi jotain leffailtaakin illalla olla :D

2017-09-10 09.31.01 1
Ehditiin me ne Lappeenrannan hiekkalinnatkin nähdä.


Torstaina sen sijaan sitten mentiin eikä meinattu, kun aamu starttasi jo kello 8.30 koulun edestä, josta suuntasimme kylterifuksien ja tuutorien kesken Asisaareen Academic Adventureen (AA, hehe). Saaressa sitten jakaannuimme ryhmiin, joissa suoritimme erilaisia rasteja ympäri saarta. Toi päivä oli muuten oikeasti tosi hauska (kuten kyllä kaikki muutkin päivät) eivätkä ne tehtävät siis olleet mitään luokkaa "Hei, olen Essi Elefantti ja olen luonteeltani hyvin Eksoottinen", vaan esimerkiksi pareittain kiipeilyä, vaijerirata (jota piti suorittaa yhdessä niin, että mahdollisimman moni pääsisi "kuilun" yli puolen tunnin aikarajan aikana), lavojen päältä toisten käsille suoriltaan kaatumista jne. Illalla sitten palasimme kaupan kautta takaisin koululle, jossa kokoonnuimme AA:n "purkutilaisuuteen". Eli siis lisää kisoja, naurua, näytelmiä, naurua, pelejä ja musiikkia sekä vielä vähän naurua. Ja tämän päälle toki sitten vielä ne jatkot, jotta ei ehtisi hyvä rutiini katketa ;) Siispä parempaa Seppälää päälle ja Unioniin, mars!

Perjantaina meillä ei ollutkaan enää juuri kummoisia, vaan Welcome Fair -messujen ja Green Campus -luennon jälkeen pääsimmekin viikonlopun viettoon, joka minulla sujui rattoisasti muuttopuuhissa, sillä sain avaimet omaan kämppääni vasta tuolloin perjantaina (ensimmäisen viikon asuin siis sukulaisilla). Lisäksi olin myös perjantaina aamuyöllä majapaikkaani hipsiessäni havainnut orastavan kaktuksen kurkussani ja sehän lävähtikin sitten päälle viikonloppuna, joten sitäkin sitten paranneltiin.

2017-09-10 09.29.35 1
Ehti sitä viikonloppuna leffassakin pyörähtää!


Toisella fuksiviikolla sentään pääsimme jo hieman opiskelun makuun, kun luennot alkoivat. Viikko alkoikin heti maanantaiamuna kello kahdeksan matikan luennolla, mutta jotta todellisuus ei iskisi kerralla liian lujaa, oli illalla jälleen vuorossa hauskanpitoa Beach Partyjen muodossa. Kokoonnuimme siis illalla rantaan, jossa luvassa oli lentopallo-ottelu, jotakin ohjelmaa sekä tutorien kastaminen aka järveen kantaminen. Ja perinteisesti ne jatkot päälle, tällä kertaa Giggling Marlinissa.

Tiistaina pidettiinkin sitten pientä palautuspäivää tanssimisesta, eikä päivän ohjelmaan kulunutkaan kuin yksi luento. Keskiviikkona sen sijaan jatkettin jälleen luentojen jälkeen fuksisuunnistuksen merkeissä, jossa siis lähdimme liikkelle satamasta ja siitä Skinnarilaa kohti edeten suoritimme ryhmissä erinäisiä rasteja. Beer yoogaa, laulamista, chilishotteja, öljypainia (juu tätä ei kyllä kokeiltu :D) jne. Kaikki rastit olivat ihan älyttömän hauskoja ja tuo tapahtuma oli kyllä muutenkin yksi fuksiviikkojen parhaista. Ainoan miinuksen saa se jäätävä kylmyys. Vaikka olin lähtiessä laittanut olevinani paljon päällä, olisi varmaankin jokin pilkkihaalari ollut parempi varustus sataman kylmään tuuleen, ja yötä kohden ilma vain viileni entisestään. Kun sitten lopulta puoli yhdentoista maissa pääsin kotiin, olin jo niin jäässä, että kun kerran pääsin peiton alle lämmittelemään, en voinut tulla sieltä pois koko iltana. Siispä ei jatkoja mulle tuona iltana :D

2017-09-11 06.40.35 1
Laiska tekee kerralla ison satsin foodia...Broiskua, herkkusieniä, kesäkurpitsaa ja herne-maissi-paprikaa tomaattikastikkeessa, nam!


Kävin myös alkuviikosta hommaamassa salikortin ja kun torstaina ensimmäinen luento oli vasta yhden aikaan, ehdin hyvin käväistä salilla ennen kouluun suuntaamista. Torstai-iltana oli vielä luvassa Fuksipromootio, jossa siis kuljimme soihtukulkueena rantaan ja jakaannuimme kiltojemme kesken niin, että jokainen kilta suoritti omille fukseilleen fuksikasteen omalla tyylillään. Kuka pussasi Hillevi Hilleriä, kuka sai saappaalla vettä niskaansa....Fuksipromootio oli myös itselleni fuksiviikon viimeinen tapahtuma, sillä tämän jälkeen jäljellä oli enää perjantaina pidetyt Finn Hits -bileet, jotka tällä kertaa skippasin, kun lähdin käymään kotonakotona eli Suonenjoella.

Kaiken kaikkiaan Fuksiviikot oli kyllä maineensa arvoinen kokemus, jonka tulen varmasti muistamaan vanhanakin. Paljon naurua, uusia kasvoja, jatkoja, akateemiseen varttiin totuttelua, nimiä kasvoille, tanssimista, mustelmia ja paljon muuta. (Ja tuon kaiken lomassa pikaisia pyörähdyksiä kämpillä hakien vauhtia jääkaapilta ja sängystä.) Eikä tässä ilmeisesti ihan pelkästään kirjojen pariin tarvitse fuksiviikkojen loputtuakaan taantua, sillä menoa ja meininkiä kyllä riittää, jos vain haluaa osallistua. Tänään hilpaistiin Student Run, huomenna herätään jonottamaan Fuksisitsien lippuja jne. :D

2017-09-11 06.45.36 1



-Essi

2 kommenttia:

  1. Aijai, tämmöisiä postauksia on aina niin ihana lukea kun tulee omalta fuksiviikolta niitä huippuhetkiä mieleen! Onneksi saan nyt kokea fuksiviikot "uudestaan" tuutorina ollessa x) Ja usko pois, yliopistoelämä tulee olemaan huippua myös jatkossa!
    P.s. Ois hauska lukea sun tulevaisuuden juoksusuunnitelmista jos niitä on sekä ajatuksia juoksemisesta muutenkin tällä hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin juuri tätä kirjoittaessa ajatelin, että tällainen postaus voisi olla hauska - jos ei muuten, niin ainakin lukea itse sitten joskus myöhemmin hauskana muistona! Ja hehe, uskon kyllä, että hauskaa tulee olemaan!
      Pitikin mennä ihan katsomaan että milloin olen viimeeksi kirjoittanut ihan puhtaasti tämän hetken juoksukuulumisista ja suunnitelmista ja onhan tuosta näköjään tovi vierähtänyt! Itsestä vain jotenkin aina välillä tuntuu, että ei muusta puhukaan... :D Joten toive vastaanotettu ;)

      Poista