20.3.2018

Liikuntapohdintoja

Mietin alkuvuodesta pitkään, että mitäs pläänejä sitä sitten kehittelisi tälle vuodelle ja minkälaista treeniä sitä haluaisi tehdä. Tulin sitten lopulta siihen tulokseen, että en ole valmis lyömään lukkoon mitään suuria aikatavoitteita, joten päätin, että vedän ainakin alkuvuoden hyvin fiilispohjalta, mutta kuitenkin edes vähän järkeä käyttäen :D

2018-03-20 01.02.53 1
Kuvat: Senni Rissanen

2018-03-20 01.02.54 2


No, miten se sitten on lähtenyt toteutumaan? Hmm, hyvin ja huonosti :D Kuten viime postauksessa mainitsin, se fiilispohjalta tekeminen on siis sujunut tosi hyvin, mutta se järki-osuus ei ehkä ihan niinkään. Mutta ei se oo niin vakavaa, pääasia että on hauskaa! Ja olen mä nyt kuitenkin saanut itseäni taas pikkuhiljaa ruotuun ja saanut lihaskunnon ja kovatehoisempien treenien oheen mukaan lisää myös sitä pk-treeniäkin.

Tälle vuodelle en siis ole tehnyt vielä mitään aika-tai matkatavoitteita, mutta syksyn Kuopion puolikkaalle olen jo lupautunut henkilökohtaiseksi jäseneksi, ja Pullukka Runillakin hotsittaisi hieman käydä pinkaisemassa joko se kymppi tai puolikas, mikäli työvuorot sen sallivat. Sen tarkempia suunnitelmia en ole tehnyt, enkä näillä näkymin varmaan teekään. Myös liikuntamuodot varmasti hieman muuttuvat kesän myötä, sillä muutan kesäksi kotikotiin Suonenjoelle sinne metsän keskelle, eli esimerkiksi salia ei ole ihan muutaman kilometrin säteellä :D


2018-03-20 01.02.52 1


Myös tuo viime vuoden puolella alkanut kehonhallinnan teema on edelleen varsin kovassa huudossa ja musta on vaan edelleen niin siistiä pystyä tekemään kaikennäköisiä erilaisia asioita :D Siksi onkin tullut tehtyä varsin paljon kaikennäköistä liikkuvuuteen, räjähtävyyteen ja yleiseen kehonhallintaan liittyvää, ja mikä parasta, se on jopa tuottanut vähän tulostakin! Eli näy loppua näille siltakuville ;) Ja jostain syystä mun kroppa on ollut ain apaljon vastaanottavaisempi lihakselle kuin vauhdille, joten onhan se ihan motivoivaakin kun näkee sitä kehitystäkin ainakin kerran ja kesällä. Että ei kai musta nyt oikeen mitään kestävyysurheilija-kukkakeppiä enää ikinä tule (toivottavasti), mutta se ei ole lainkaan huono asia!


2018-03-20 01.02.55 1

-Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti