25.4.2017

Parhaat päätökset syntyy lenkillä

Tajusin jokin aika sitten, että aloitan varmaan suurimman osan teksteistäni sanoin "...lenkillä ollessani aloin miettiä...". Ja kun nyt sitten aloin miettiä (ihan tässä pöydän ääressä istuessani) niin taitaa olla totta, että harrastus kai voi myös toimia jonkinlaisena terapiana. Kuulostaa hyvin kliseiseltä ja ehkä vähän huuhaalta, mutta pakko kai mun on alkaa siihen pian uskoa, sillä viimeaikoina olen jopa saattanut tietoisesti hyödyntää tätä ja lähteä lenkille ihan vain sillä verukkeella, että on pitänyt pohtia jotain.

2017-04-25 01.11.38 1


Ensinnäkin, huomaan pohdiskelevani lenkillä usein kaikenlaista. Veikkaan, että se että ylipäätänsä pystyn ajattelen niin paljon juostessa, johtuu siitä että se on kuitenkin loppujen lopulta aika yksitoikkoista hommaa. Yksitoikkoisella en nyt tässä tarkoita mitään negatiivista, mutta kun esimerkiksi vertaan ratsastukseen, niin asioita ehtii tapahtua juoksussa minuutin aikana huomattavasti vähemmän. Siinä missä ratsastaessa on oltava koko ajan edes jollain lailla hereillä ja keskitettävä ajatukset siihen meneillään olevaan asiaan, ei juostessa tarvitse yleensä kuin liikuttaa tossua toisen eteen. Toki tämä pätee pääasiassa niihin tasavauhtisempiin lenkkeihin, vetojen yms. aikana en kyllä yleensä pohdi mitään kovin syvällistä :D

Monesti huomaakin, että ne tasavauhtiset lenkit tuntuu kaikista tylsimmiltä silloin, kun ei ole kerta kaikkiaan mitään ajateltavaa. Sitten taas kun pohtii jotain oikein ankarasti, voi huomata juosseensa pitkältikin ilman minkäänlaisia muistikuvia. Itse lukeudun niihin yliajattelijoihin, jotka analysoivat mielellään kaikkea ja keksivät erilaisia skenaarioita kaikesta tapahtuneesta ja mahdollisesti tapahtuvasta, joten juokseminen onkin hyvää aikaa pohdiskelulle. Toisaalta, voisihan se aika tylsäksi käydäkin, jos korvien välissä ei liikkuisi mitään pohdittavaa, eli kai siitä vilkkaasta mielikuvituksesta voi olla jotain hyötyäkin :D

2017-04-25 01.11.12 1


Toisekseen, kaikenlaiset päätökset on mulle yleensä hyvin hankalia, ja jos jostain asiasta on valittavissa edes kaksi vaihtoehtoa, arvon eessun taas. Jostain syystä silti lenkillä se päätöksen teko onnistuu yleensä varsin kivuttomasti ja pystyn jotenkin järkeilemään sen asian päässäni paljon paremmin. Tosin sitten se päätös täytyy laittaa täytäntöön heti lenkiltä tultua tai palaan takaisin siihen vanhaan jossitteluun tai pahimmassa tapauksessa vielä vaihdan sittenkin siihen huonompaan vaihtoehtoon...

Ja vaikka kuinka olen yrittänyt, ei silti muut lajit toimi mulla samalla tavalla. Tai siis tottakai jollain parin tunnin pyörälenkillä tai sauvakävelylläkin ehtii kaikenlaista miettiä, mutta ei se silti ole sama asia. En osaa oikein selittää, että miksi, mutta niin vain on.

2017-04-25 01.11.17 1
Kuvat: Senni


Olen siis kai elävä esimerkki siitä, että harrastus voi oikeasti myös toimia "terapiana" ja ajatusten selkeyttäjänä, vaikka olen itsekin aina pitänyt vähän huuhaana sitä kun joku on sanonut esim. menevänsä metsään silloin kun haluaa ajatella. Että miksi ei muka voi vaan istua pöydän ääreen ja ajatella, pakkoko niin kauas on lähteä :D Mutta toki jos mulla toimii juoksu niin jollain toisella se on metsässä istuskelu, hiihtäminen tai parkour, mikä kelläkin.

Tunnistaako kukaan? Menikö ihan yli hilseen?

-Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti