8.12.2016

Lahjakkuudella vai harjoittelulla?

Pari viikkoa sitten tehdyssä äidinkielen esseekokeen prelissä yksi aiheista liittyi siihen, kumpi on tärkeämpää, lahjakkuus vai harjoittelu? Ja kun kerran käskettiin kirjoittaa siitä, mistä on omaa sanottavaa, niin minähän iskin kiinni :D Yritin kirjoittaa aiheesta jo muutamaan otteeseen tännekin, mutta lopulta vain totesin että taidan odottaa kunnes saan esseeni takaisin ja kopioin sen sitten suoraan tähän, sillä se tiivistää sanottavani aiheesta varsin hyvin. Toki oma kokemukseni tuosta on tänne jo hieman toistoa toiston perään, mutta pätkittynä tästä olisi tullut jo vähän sekava. Ja ei, en ole edelleenkään kuin vain tavallinen tallaaja, mutta mielestäni aiheesta voi kirjoittaa (ja oman kokemuksensa jakaa) myös ruohonjuuritasolta katsottuna, ei siis tarkoituksena jeesustella :D. Mutta itse asiaan:

2016-12-08 09.21.12 1


Se oli lukion ensimmäistä luokkaa edeltävä kesä, kun aloin jälleen innostua urheilusta. Olin pienenä harrastanut liikuntaa paljonkin, mutta yläasteaikoina se kuitenkin vain jäi. Ehkä liikuntainnostuksen hiipuminen oli aikoinaan johtunut siitä, että en ole oikeastaan ikinä ollut erityisen lahjakas missään urheilulajissa, mutta liikuntainnostuksen syttyessä uudelleen en välittänyt asiasta, vaan nautin vain kasvavasta kunnosta, sen tuomasta itsevarmuudesta sekä liikunnan riemusta. Pikkuhiljaa treenini alkoivat painottua yhä enemmän ja enemmän juoksuun ja jo samana talvena olin vakaasti päättänyt, että seuraavana kesänä juoksisin puolimaratonin - jos en lahjoilla ja vauhdilla, niin vaikka pelkällä sisulla!

Harvoin kuuleekaan puhuttavan menestyvästä huippu-urheilijasta, jolla tätä sisua ja paloa ei olisi. Jokin aika sitten mediassa alkoi nousta pinnalle suuri lahjakkuus ja Suoen kestävyysjuoksun tulevaisuuden toivo - Alisa Vainio. Kun aloin lukea enemmän kirjoituksia tästä suuresta tulevaisuuden toivosta, kävi heti ilmi, että sen lisäksi että Vainio on ollut lapsesta asti lahjakas urheilija, joka on kehittynyt valtavin harppauksin, on hänellä myös valtavan suuri palo tekemiseensä eikä hän malttaisi muuta tehdäkään kuin juosta. Rion olympialaisten jälkeen pinnalle nousi myös hieman erilaisista lähtökohdista ponnistanut nyrkkeilijä Mira Potkonen. Potkonen on useamman lapsen äiti ja aloittanut nyrkkeilyn vasta aikuisena, mutta televisiohaastatteluissa olympiahopean voittamisen jälkeen kyyneleiden alta loisti se sama palo ja into omaa lajiaan kohtaan kuin Vainiollakin.


2016-12-08 09.22.22 1

Näilläkin kahdella naisella tie huipulle on ollut hyvin erilainen, mutta vaikka molemmilla toki on oltava myös jonkinlaisia lahjoja omaan tekemiseensä, en kuitenkaan usko, että he olisivat päässeet tähän pisteeseen ilman kovaa harjoittelua. Ei lahjakkainkaan voi menestyä ilman harjoittelua ja toisaalta se lahjattominkin voi aina kehittyä harjoittelemalla. Tietenkään kaikista ei voi tulla huippuja ja olen monesti itsekin ollut kateellinen niille lahjakkaimmille, mutta samalla yritän aina muistuttaa itseäni siitä, että lahjakkuus on helppoa, mutta harjoittelu on lopulta se, mikä erottaa jyvät akanoista.

Harjoittelun vaikutuksen lopputulokseen huomaa hyvin myös urheilun nykypäivän tasosta, joka on huimasti kovempi kuin vaikka muutama vuosikymmen sitten. Kun tieto on lisääntynyt ja sitä kautta myös treenimetodit kehittyneet, ovat tulokset ottaneet huiman nousukiidon. Lahjakkuus kun on kuitenkin synnynnäistä, joten lahjakkaiden määrä ei kovin paljoa vaihtele sukupolvien välillä. Tämä sama tulee ilmi myös esimerkiksi tummaihoisten paremmassa tasossa kestävyysurheilussa, jota aina ihmetellään kovin. Lahjakkuus ei kuitenkaan riipu ihonväristä, joten sen sijaan katse tulisi kääntää siihen, kuinka he harjoittelevat ja kuinka urheilu näkyy heidän elämässään lapsesta lähtien. 


2016-12-08 09.22.02 1


Koska puhutaan urheilusta, on matkassa myös monia muuttuvia tekijöitä, eikä kaikki mene aina niin kuin on suunnitellut. Näin kävi myös minulle, kun viime syksynä Kuopio Maratonin puolikkaalla matkani loppui maalin sijaan ensiapupisteelle.  Kun on treenannut koko vuoden vain sitä yhtä ja tiettyä kisaa ja omaa ennätystä silmällä pitäen, tuntuu, että korttitalosta ei jää pystyyn yhden yhtä korttia. Ja silloin lahjakkuudesta ei ole mitään hyötyä, sillä se ei ole se voima, joka nostaa ylös kuopasta ja puskee eteenpäin.

Lahjakkuus on siis suuressa roolissa, kun puhutaan huipputason kilpaurheilusta, mutta se ei ole silti koko totuus - lahjakkuudella yksinään ei tee mitään. Ja mitä useampi porras alaspäin tullaan siitä huipputason urheilusta, sitä vähemmän sillä on merkitystä. Lahjakkuus ei saanut minua selviämään kahdesta puolimaratonista maaliin asti eikä se auta minua hiihtämään läpi tulevan talven Pogostan hiihtoa, vaan harjoittelu. Harjoittelu, liikunnan palo ja itsensä voittamisen tunne, jotka minut ylipäätänsä saavat harjoittelemaan.

-Essi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti