27.12.2016

Juoksuvuosi 2016

Nyt sitten tähän menneeseen vuoteen sen juoksun ja muunkin urheilun osalta

Löhtökohdat ja odotukset tälle vuodelle varsinkin juoksun osalta olivat todella suuret, sillä edellisen vuoden hyvin menneet puolikkaat valoivat itsetuntoa ja tie tuntui olevan avoin vaikka mihin. Siinä oli kuitenkin se pieni ero, että tuolloin jokainen juostu askel oli vielä eräänlainen "saavutus". Ensimmäinen puolikkaan läpijuokseminen oli jo itsessään huikea suoritus ja kun vielä myöhemmin syksyllä paransin aikaani 7 minuuttia Kuopion mäkisellä reitillä, olin aivan pähkinöinä. Olin varma, että kesästä 2016 tulisi elämäni juoksukesä ja oikeanlaisella ja suunnitelmallisella treenillä alittaisin takuulla sen kahden tunnin rajapyykin.

2016-07-31 11.04.21 1


No mitäs sitten, kun lenkit ovat muuttuneet rutiiniksi, pitkis ei aiheuta suurtakaan ylpeyden aihetta ja puolikkaallekin lähdetään jo hakemaan aikaa, sillä se pelkkä läpijuokseminen ei enää olekaan mikään saavutus? Silloin käy helposti niin, että homma menee pelkäksi suorittamiseksi ja siitä katoaa kokonaan se spontaani ilo ja hommasta nauttiminen. Tykkään kuitenkin valtavasti haasteista ja tavoitteista myös juoksussa, mutta loppujen lopulta juoksu on kuitenkin minulle se vihoviimeinen asia, jota suoritetaan.

Kauden alamäki alkoi varmaan jo keväällä, kun oikea polveni alkoi kipuilla yhä enenevissä määrin ja lopulta kun juokseminenkaan ei taittunut mitenkään päin, painelin lääkäriin. Kuvien ottamisen jälkeen diagnoosiksi tulikin hohkaluuödeema, joka on siis jonkinnäköinen rasituksesta johtuva luun muutos, rasitusmurtuman edeltäjä. Näin minä siis asian ymmärsin kun se minulle selkosuomelle käännettiin :D Onneksi siis taistelin tuon kivun kanssa vain viikon ennen kuin myönnyin lääkäriin, sillä rasitusmurtuma olisikin ollut sitten jo toinen juttu. No, enivei, tästä seurasi siis kuukauden liikuntakielto, joka todellakin potutti suuresti, sillä olin juuri saanut "valmentajankin" ja treenit kautta varten oli tarkoitus aloittaa toden teolla. Mutta kuinkas ollakaan, tiedossa oli kuukauden verran pelkkää uintia ja yläkropan salia.

Siitä kuukaudesta kuitenkin selvittiin (hammasta purren) ja tultiin siihen lopputulokseen, että koska tavoitteenani oli niin tiukasti se kahden tunnin alittaminen, en juoksisi kauden aikana muita kisoja kuin Kuopio Maratonin, jonne tähdättiin enkkaiskuun. Viikko ennen Kuopiota olisi vielä Naisten Vuoksi viimeisenä kovana treeninä ja se oli siis tarkoitus juosta kutakuinkin tuota puolimaratonvauhtia.

2016-08-29 07.57.46 1


2016-08-29 07.57.45 1
Naisten Vuoksen dataa. Maximisykkeeni pitäisi siis pyöräergolla tehdyn testin mukaan olla 183...


Kesä meni ja syksy tuli. Treenit olivat menneet päällisin puolin hyvin ja ainakin ne olivat olleet kovempia kuin ikinä (minun tasooni nähden), joten ainakaan siitä se ei jäisi kiinni. Pientä henkistä väsymystä ehkä meinasi jossain vaiheessa iskeä, mutta siitäkin kyllä selvittiin. Sitten tuli Naisten Vuoksi, joka meni kyllä tavoitevauhdilla, mutta veren maku suussa loppusuoralla oli jotain aivan jäätävää ja sykekin huiteli ennätyslukemissa. Pistin tuon kuitenkin sen myrskytuulen piikkiin, jota vastaan tuon matkan pingoimme, joten fiilis ei vielä paljoa laskenut. No, sitten tuli The Day ja siinähän kävi sitten niin kuin kävi. Sen enempää muistelematta ja masistelematta päin puuta ja kovaa.

Maani myytyäni olin varsin tyhjän päällä ja mietin, että mitäs sitten? Siinäkö se nyt sitten oli? Lähialueelta ei noin syksystä löytynyt tälle kaudelle enää kuin yksi puolikas Pieksämäeltä. Ensin ajattelin, että sinne siis, kitkerää makua tasoittamaan. Sitten kuitenkin iski tuo syksyn pahin jakso muun elämän osalta, kun muun koulun päälle oli vielä kirjoituksiin lukeminen ja samalla suoritin ajokorttia, enkä yksinkertaisesti vain jaksanut. Ylimääräisiä minuutteja ei päivään jäänyt enää montakaan ja stressilevelikin alkoi olla sitä luokka, että kamelin selkä ei olisi enää kovin paljon enempää jaksanut. Näin jälkikäteen mietittynä tein kyllä kerrankin oikein ratkaisun, sillä jos olisin ottanut tuohon vielä kunnon treenit ja ne paineet, jotka asiasta itselleni kasasin, olisi lopputulos tuskin ollut yhtään sen parempi kuin Kuopiossakaan.

IMG_5688 2


Tuon feiluren jälkeen otin siis varsin rennon otteen kaikenlaiseen treeniin. Ensin siksi, että olin heittänyt hanskat naulaan ja sen jälkeen siksi, että kun en kuitenkaan osannut olla urheilemattakaan, niin tehdään sitä sitten edes hyvällä fiiliksellä. Näissä samoissa tunnelmissa on sitten mennytkin tämä loppuvuosi. Sitä-jonka-nimeä-ei-mainittako lukuunottamatta meno on ollut varsin rentoa ja fiilispohjaista: jos on juoksututtanut kovaa, olen juossut kovaa ja jos taas on tehnyt mieli juosta hitaasti, olen tehnyt niin. Myös lihaskuntoa olen ottanut taas enemmän kuvioihin, sillä tiukalla juoksujaksolla ennen Kuopiota se jäi lähes kokonaan ja sen kyllä huomasikin.

Snapchat-1073777270


Vuosi 2016 oli siis juoksun osalta täysi susi ja aallon pohja, mutta kai niitäkin on joskus oltava. Ja ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, sillä kyllä kai näistä vastoinkäymisistä on jotain opittukin (toivottavasti), kuten esim. että:
  • Jos hommasta katoaa ilo, ota muutama askel taaksepäin. Koskee montaakin asiaa, mutta kisassakin tämä tarkoittaa ainakin itselleni sitä, että matkasta tulee myös nauttia, vaikka se ei varsinaisesti kauhean nautinnollista olekaan.
  • Kuten Karoliinakin blogissaan kirjoitti; juoksumäärät ovat yksilöllisiä. Jos jotain on uponnut nuppiin tämän vuoden kivistä kengässä, niin ainakin se, että on turha tavoitella samanlaisia treenimääriä kuin niillä IG-seuratuilla, jotka ei muuta teekään kin juoksee. Mun kroppa ei sitä kestä, joten on turha edes räpiköidä vastaan ja tehdä tuhoa kun voi yhtä hyvin panostaa laatuun ja monipuolisuuteen.
  • Ja monipuolisuudesta puheen ollen, älä unohda lihaskuntoa. Myös tämä on kyllä uponnut tajuntaan, että se vaan näkyy väistämättäkin juoksussa, jos se salihumppailu unohtuu. Ja again, juoksijan ei tarvitse bodata, mutta ei tässä nyt tartte ihan kuivan kesän oravaksikaan ruveta vaikka ne kaikki IG-juoksijat tietysti sellaisia onkin.
  • Myös sillä pk-vauhdilla on tarkoituksensa. Vaikka vähän hävettääkin madella sellaista vauhtia, että mummotkin ajelee rollaattorilla ohi, niin se on silti koko juoksun kivijalka. 
  • Ja edelliseen liittyen: sykevyön hylkääminen ja sen kaapin perälle piilottaminen ei ratkaise tätä asiaa eikä saa sykettäsi laskemaan pk-lukemiin jos pingot minkä jaloistasi pääset. Siispä pää pois pensaasta ja totuuden kohtaaminen: mummovaihde silmään.

DSC_0017


DSC_0018
Nämä kaksi kuvaa kuvaavat mun tätä vuotta paremmin kun hyvin: yritys hyvä kymmenen ja ilmekin varsin päättäväinen, mutta kyllähän mä tuolta puusta  loppujen lopulta putosin :D


Näissä tunnelmissa siis vuoteen 2017. Saa muuten korkata taas puhtaan treenivihkon, jee! Jospa siis puhtaalta sivulta parempaan vuoteen tällä saralla ;) Ensi vuoden suunnitelmista voisin kirjoittaa oman postauksensa, sillä yllättäen tästä tuli taas romaanin mittainen, mutta tiivistäminen ei kyllä olekaan koskaan ollut mun vahvoja puoliani :D

P.S Molemmat juoksukuvat sekä apinointikuvani The Hovikuvaajani Sennin taidonnäytteitä.

-Essi

2 kommenttia:

  1. Anonyymi11.27

    En tiiä onko taidonnäyte oikee sana mutta hauskaa meillä on ollu noilla kuvausreissuilla jos ei muuta :D ja mua iha rupes naurattaa joissain kohdissa kun muistin sun kiroilut, hehkutukset, törkeen duracell-pupumenon jne :D jos ens vuoden tavote ois että saadaan kuva maaliviivalta? ;D
    Terveisin: The Hovikuvaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jep :D ja joo, toi vois olla kyllä ihan hyvä tavoite ;)

      Poista