30.6.2016

Meikäläisen juoksenteluista

Kerroin ekassa postauksessa, että aloitin muutama vuosi sitten juoksentelun ensin huvin vuoksi ja pikku hiljaa mukaan tuli myös tavoitteita. Viime kesänä juoksin siis kaksi puolikasta ja lisäksi olin Imatralla juostavassa Naisten Vuoksi -juoksutapahtumassa, jossa ei mitattu aikaa, mutta joka toimi hyvänä kovempana harjoituksena.

Ensimmäisen puolikkaani juoksin Imatra Runilla kesäkuun lopulla. Alunperin koko 21,1 kilometrin taivaltaminen juosten oli ollut pelkkä vitsi, mutta kun ajatus oli jossain aikansa muhinut, niin täytyihän sitä muutaman yllytyshullun kommentin siivittämänä lähteä yrittämään. Olin siis kyllä jo lenkkeillyt viimeisen vuoden suhteellisen säännöllisesti, mutta mitään tavoitteellisempaa touhua se ei ollut ollut. Myös ne puolikkaalle harjoittelevan tärkeimmät lenkit, pitkät lenkit, olivat jääneet kahden käden sormilla laskettaviksi. Ne muutamat pitkät lenkit, jotka kuitenkin olin tehnyt, olivat antaneet uskoa siihe, että koko matka kyllä onnistuisi juosten. Se, millä vauhdilla, olisi sitten toinen stoori.

lähtönumero

Kun puolikas sitten koitti, olin varma, että koko reissu kaatuu kylkeenpistoon tai johonkin muuhun yhtä tyhmään. Imatra Run juostaan siis vuoksenlenkillä, sama lenkki kolme kertaa. Olin aikaisemmin juossut tuon lenkin, joten se oli tuttu, eikä maasto ainakaan sen tasaisempi voisi olla. Kun lähdin matkaan, päätin, että juoksen täysin fiiliksellä, sillä tavoitteenihan oli vain juosta koko matka, ja se onnistuisi parhaiten tuntemuksia seurailemalla. Tuo kyseinen puolikas oli myös osallistujamäärältään hyvin pieni, joten taisin muistaakseni juosta koko matkan yksin. Joku kyllä näkyi koko ajan edessä tai takana, mutta niin kaukana, ettei siitä juuri ollut apua. Lopulta, ilman vetoapua ja fiiliksiä seuraillen, (sekä hyvin vähillä muistikuvilla, kuten huomaatte) saavuin maaliin ajassa 2:14. Enkä ollut edes viimeinen :D Mutta tavoite täytetty, juoksin koko matkan.

Syyskuun alussa koittikin sitten Kuopio Maratonin puolikas. Parasta oli tietenkin läheinen lokaatio, joten yönsä sai nukkua omassa sängyssä ja syödä aamulla just sellaisen aamupalan kuin halusi. Kuopion tapahtuma on myös abaut sata kertaa suurempi kuin Imatra Run, joten vessajonossa saikin jonottaa sitten ihan huolella. Reitin mäkisyyskin aiheutti pieniä kylmänväreitä, sillä Imatran jälkeen se tulisi olemaan kuin vuoristorata.

Kun startti pamahti, oli ihmisvyöry valtava, mutta kun baana leveni, alkoi jono venyä. Tavoitettahan mulla ei tuollakaan kertaa ollut sen kummempaa, sillä mäkisyydestä ja edellistäkin vähäisemmäksi jääneestä pitkien lenkkien lukumäärästä johtuen en juuri luottanut kuntooni niin paljon, että olisin sellaista viitsinyt itselleni asettaa. Olin alussa päättänyt, että lähden 2:15 jänisten perään ja mietin sitten jatkoa alkurynnistyksen jälkeen. Ja näin kävikin: pari ekaa kilometriä juoksin kahden punaisen pallon kannoilla, kunnes päätin, että kulkekoon kun on kulkeakseen ja nostin kytkintä :D Tämän jälkeen muistankin vain alun jarruttelun kun kiihtyvä vauhti pelotti, mäkiä, meren rantaa, mäkiä, pari kuvaajaa, mäkiä, paljon kannustajia ja taas mäkiä. No ei niitä mäkiä nyt varmaan ihan noin paljon ollut, mutta just sillon kyllä tuntu siltä :D Ja sitten koittikin jo viimeinen 300m, joka kierrettiin kuopiohallissa oksennuslammikoita väistellen.

oikeeNV
Naisten Vuoksi. En ymmärrä, miten ihminen on  voinut juosta tuossa asennossa? :D No enivei tää nyt sattu olemaan ainut juoksukuva musta, joten... 

2:07:xx. En kyllä sen taipaleen jälkeen meinannut uskoa kun katsoin kelloa. Edellisestä puolikkaasta oli kuitenkin vain kaksi kuukautta ja silloin reitti oli sentään ollut aivan tasainen. Mitkä ihmeen turbobuustit mun kenkiin oli isketty :D No ei nyt ehkä sentään, mutta kyllä kanssajuoksijoilla ja suurella kannustajamäärällä aka. endorfiinipöllyillä on vaan valtava vaikutus juoksuun. Oli hauskaa miten moni oli tullut reitin varrellekin kannustamaan! Varsinkin ne kaksi ihanaa mummoa siinä ehkä tuskaisimman kilometrin nro. 17 kohdalla, jotka soitti jotain kelloa ja taputti kaikille ohikulkijoille <3

Siispä seuraavalla targetilla, eli Kuopio Maraton 2016 taitaa olla tavoitteena se kahden tunnin alitus. Kyllä, noin 90% ihmisistä varmaan alittaa tuon vain sillä, että on kerran aikaisemmin sovittanut lenkkareita jalkaansa, mutta valitettavasti minä en kuulu tuohon sakkiin. Mutta tällä kertaa voin ainakin sanoa tehneeni kaikkeni tuon ajan eteen, sillä sain kevättalvella valmentajan ja sen jälkeen treenejä onkin riittänyt. Niin että nyt ei ainakaan jää treenin puutteesta kiinni. Tosin sitten en kyllä tiedä itkeäkkö vai nauraa, jos se maaginen kahden tunnin raja ei tällä alitu....

Essi

P.S Pahoittelen tätä kuvien vähyyttä, mutta mulla ei oo näköjään mitään juoksukuvia. Täytyy siis passittaa joku kameran taakse...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti